Xian-Chengdu ..junamatkasta

Buukatessamme junalippuja Xianista Chenguun odotimme yhtalaista B-luokan junapaikkaa kuin Beijing-Xian-valiltakin, tosin tiesimme etta liput oli halvimmat mahdolliset jotka vaan loysimme. Junaan tuli loppujen lopuksi jarea kiire mutta onneksi kiinalainen matkatoverimme raivasi pienen kolonnamme jattimaisen juna-aseman lapi ilman suurempia ongelmia. Saavuttiin siis viimeisten joukossa 20-vaunuisen raidehirmun peravaunuun jossa eteen tuli ensimmainen mutka. Konduktoorin oli tyonnettava meidat junan sisaan jotta saatiin skandinaaviruhomme edes mukaan koko 18 tuntiselle reissulle..  VR:n laatumatkoihin tottuneena tilanne vaunun sisalla oli mita huvittavin. N. 80 hengen vaunuun oli ahtautunut triplamaara takalaisia, olo oli siis jo ensiminuuteilta kuin Havannan orjalaivoissa. Emme tunnin taistelullakaan olisi paasseet kunnolla vaunun sisalle saatika sitten istumapaikoillemme joten paadyimme vaihtoehdoista parhaaseen, valivaunupunkkaukseen. Makoilimme siis alkumatkan kahden vaunun valisessa tupakointitilassa 15 muun reissaajan kanssa, mutta tunnelma oli mita mieluisin! Lattiapaikka kaminan edessa ei siina tilanteessa kolottanut kummankaan hampaita. Korttipelit vaihtuivat samalla kun takalaiset kertoivat tarinoita maanjaristyksista, omista kiinanmatkoista sun muista kokemuksistaan. Voimme kiittaa onneamme etta meilla oli tulkki matkassa.

Noin neljan tunnin makoilun jalkeen paikalle pamahti yllattaen junan johtokunnan paamies. Kaveri sanoi meille etta kaikki “valitut” paasisivat makuuvaunuun loppuyoksi puoleen hintaan jotta juna saataisiin edes jonkinlaiseen ruotuun. Yleisen mukavuuden johdosta (myos muita valitilassa makoilleita ajatellen) jatimme seuraavalla pysakilla kotivaunumme ja juoksimme junan toiseen paahan jossa vastassa piti olla normi coupe-vaunu, neljan hengen b-luokan makuuhuone siis. Sinne saapuessamme vastassa oli kylma totuus.. Paaveijarin sanoja lainaten “Olitte liian myohassa, saatte nukkua ravintolavaunussa pienta korvausta vastaan..” Poikia koijattiin siis urakalla. Kaikki junan ulkomaalaiset ja paikalliset varakkaammat tapaukset kerattiin siis pois noista maanlaheisemmista b-vaunuista ja lahetettiin “suojaan”, mika kaytannossa tarkoittaa ettei meille haluttu nayttaa tavallisen kansan “kurjuutta” ja samalla voitiin lypsaa meita kultalehmia toden teolla. Wicked world.

Mita tasta opimme: mikali haluat mukavuutta - maksa muutama euro ylimaaraista lippuluukulla, mikali et - muista missa matkustat. 18 tuntinen matka tuli siis taitettua n. 7 eurolla, oikea makuupaikka olisi pulittanut n. 14e, not that bad jalkikateen ajatellen.

Saavuttiin uuden maakunnan paakaupunki Chengduun seuraavana aamuna ja taalla ollaan oleiltu siita asti. Mahtava kaupunki pikkumonopoliksi. +15c, ulkona paistaa aurinko ja pohjolan vilunvareet alkaa pikkuhiljaa kaikota. Chengdu on takalaisille tunnettu laid back-meiningistaan, lammostaan ja kauniista naisista, varastaen muutaman virkkeen Lonely Planet Chinasta, oiva paikka vierailla siis. Jos haluaa tutustua kiinan kulttuuriin, ihmisiin ja upeisiin maisemiin niin kannattaa ehdottomasti kaantya Chengdun puoleen jos vertailupohtana on Peking. Vuoden sisalla jopa Finnairilta pitaisi saada suoria lentoja tanne.

Tanaan kavimme katsomassa Chendguakin jarisyttaneen kevaalla sattuneen maanjaristyksen jalkiseurauksia eraassa pikkukaupungissa n. tunnin ajomatkan paassa. 8 richteria saa mielessakin niskavillat tutisemaan. Naky ei ollut imarreltava mutta ihmiset hymyilivat paikalliseen tapaan kuin mitaan ei olisi sattunut. Huomenna matka jatkuukin jo hieman etelammas jossa tiedossa on 4 paivainen jokimatka pysahdyksineen. Ensikosketus paattireissaamiseen siis tiedossa. Ei muuta talla eraa, idan sallit kuittaa. hors.

Pahoittelut muttei kuvien latailu onnistunut tallakaan kertaa, viikon paasta 100 kuvan jumbopaketti.

2 Comments

  1. Jukka said,

    December 17, 2008 at 5:53 pm

    Tsiisus, jonku verran seikkailumeininkiä jo :D Pitäkää lippu korkealla..

  2. cialis said,

    December 10, 2009 at 3:27 am

    Hello!
    cialis ,

Post a Comment